mediameedio näkee nykypäivään
Aivan käsittämätöntä tämä.
En nyt tässä osaa laskea menneitä tapauksia, enkä edes muista mistä kaikesta on ollut kulloinkin kysymys, mutta alan oikeasti uskomaan että omaan jonkin asteisia meedion eli näkijän kykyjä. Kerta toisensa jälkeen tulee mieleen että ‘Olisipa kiva jos X’, ja muutaman päivän päästä huomeen että juuri äskettäin joku sen tekikin. Mutta tulevaisuuteen en näe, koska lottonumerot olisi loksahdelleet paikoilleen kyllä jo aikoja sitten (toisaalta ehkä ne ovatkin ja olen multimiljardööri, mutten sitä paljasta).
Joka tapauksessa jo edellisessä postauksessa sanoin
Siispä vetoan nyt johonkin ihmiseen jolla on valtaa, rahaa ja tahtoa lähteä toteuttamaan projektiani puolestani. Ei tarvitse edes ottaa minuun yhteyttä, voin kyllä jälkikäteen sanoa sitten että oliko hyvä.
Ja mitä nyt sitten pari päivää myöhemmin huomaan pinseriä lukiessani? Ylen Extra. Voihan se olla että joskus päivänä jos toisena olen moiseen törmännyt noin nimellä viitaten, mutta mitä sitä nyt voisi ajatella kun kanavan taustalla häärii Yle? Jotain mikä voisi muka minua kiinnostaa?
No hetken selattuani sivuja ja Stenforssille naurettuani, kai sitä täytyy tunnustaa, että kyllä se kiinnostus herää. Pyytävät jopa lähettämään matskua jota telkkariin sitten tungettaisiin, aivan kuin MoonTV:n Lataamo jos nyt ollenkaan oikein käsitin.
Kysymys:
Tzau! Onx tää yle-xtra jogu verottajan uuz tsydeemi kalastella skidei maksaa jotai radiolupii tai näit tällazii sakkoi? Mä ainakaa mitää maksa…
Arttu Kustaa vastaa:
ei
Noh, 27.04.2007 nähdään mitä sieltä tulee. Tai siis te näette.
(Miksi minä en näe, siitä myöhemmin lisää)



Hei!
Todellakin. Matskua Pasilaan vaan rohkeasti. Kyllä käyttöä löytyy aina televisioon asti kunhan ideaa löytyy. En todellakaan usko etteikö Suomesta löytyisi lahjakkaita tuottajia mikäli heille annetaan materiaalinsa julkaisemiseen stimuloiva foorumi!